Huomenna alkaa kolmas työharjottelu. Oon ihan superinnoissani siitä, (terkkuja sille 19-vuotiaalle just Diakissa alottaneelle joka vannoi ettei ikinä selviä yhdestäkään harkasta hengissä) en oo kuullut pahaa sanottavaa mun harkkapaikasta ja viime harkka (ai niin, se oli tosiaan harkka..) antoi mulle itseluottamusta siihen että mullakin on toivoa harkoissa!
Musta on myös tosi hauskaa, etten tee tätä harkkaa yksin, vaan luokkakaverini kanssa. Joskus mietin, että olis kiva kokea se vielä Diakin aikana, ja nyt se tosiaan toteutuu. Toisaalta harmittaa, ettei mee mihinkään uuteen paikkaan, vaan jää koulurakennukselle, mut oon varma siitä, et siinäkin on omat hyvät puolensa. Kuten esim. se, ettei tarvii alkaa opetella paikkoja, ku tietää jo mitä missäkin on.
Tää viikonloppu on mennyt aika lailla rennoissa merkeissä. Eilinen oli nukkumispäivä ja nytkin vois käydä ihan hyvin jo nukkumaan, mutta päätin nyt kirjotella kuulumisia, kun alkaa tää blogikin hiipumaan. Tästä hiipumisesta ei tuu tapaa, nyt ei vaan oo oikein ollut mitään mistä kirjottaa, kun on ollu vapaata koulusta ja lähinnä tullu kirjoteltua opparisuunnitelmaa ja sen jälkeen kammoksuttua konetta siinä määrin ettei oo kamalasti ollu ees aikaa kirjottaa.
Eilen kävin tosin jänniä keskusteluja yhen ystäväni kanssa. Tää ystävä on sellanen, että aina, ku mulla on jotain sellasta, mitä en haluu kenelle tahansa jakaa, ni tiiän että tää nimenomanen ihminen ainaki ymmärtää, ellei jopa tiedä tasan miltä musta tuntuu. Esimerkiks eilen hän taas sanotti täydellisesti sellasia arkoja asioita, joita oon ite pyöritellyt päässäni mutten ollut vaan halunnut kertoa kellekään. Jollain tasolla väittäisin, et tää ihminen ymmärtää mua paremmin ku kukaan - ja sama on myös toisin päin. Kyllä me molemmat tiedetään olevamme sellasia toisillemme, et tajutaan miltä toisesta tuntuu. Tällasia ystäviäkin on onneks elämään siunaantunu, olisin ihan hukassa jos ei olis jotakuta, joka vaan... Ymmärtää.
Mitenkään tietenkään ketään muuta ystävää väheksymättä! Mä uskon, että jokainen ystävä, ja ihminen ylipäänsä, on elämässä jostain ihan erityisestä syystä. Jokainen ystävä on jollain tavalla "superlatiivi" mun elämässä, eikä oo sellasta yhtä asiaa, joka määrittäis sen voiko joku olla hyvä ystävä vai ei. Mulla on paras ystävä, mut ei se sulje pois sitä etteikö joku muu vois olla jollain osa-alueella enemmän ku se. Eikä se vähennä sitä parhaan ystävän "titteliä" mihinkään.
Ja ystävistä puheen ollen. Yks urpo lähti taas pohjoseen. Tällä kertaa kymmeneks viikoks. Seittemän (tai no, kuus) tuntu jo kamalan pitkältä ja nyt se meinaa melkein tuplata ajan siellä. Mur.
Jahas, ajatukset näköjään lähtiki ihan kivasti lentelemään taas. Nyt nukkumaan, huomenna on suuri päivä ja sillai...
J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti