Ei, tästä blogista ei tule harjoittelublogia vaikka toki myös harjoittelujuttuja tänne päivittelen. Nyt on ollut ihan järjetön kiire, jotenkin aika vaan menee jonnekin aina kun neljän aikoihin on kotona. En edes tiedä, minne se aika menee, mutta jonnekin se katoaa. Kuten lepäämiseen ja seinien tuijotteluun ja lenkkeilyyn ja ruuanlaittoon ja kaikenlaiseen. Kyllähän tuota tekemistä aina löytyy!
Muttamutta, asiaan. Viime viikko tosiaan oli ensimmäinen viikko harjoittelussa ja jo tässä vaiheessa voin sanoa, että olen taas täysin oikeassa paikassa! Meidän työporukka on tosi kiva, samoin nuo opiskelijat joiden kanssa pääsen töitä tekemään. Kaiken lisäksi mut ja Jussi on otettu tosi mukavasti vastaan tossa harkkapaikassa. Paitsi ohjaajan ja "ylemmän tahon", myös niiden opiskelijoiden puolelta. Oikeastaan en osannut edes odottaa tällaista vastaanottoa. Innolla todellakin odotan seuraavia kymmentä viikkoa!
Olen päässyt lukemaan kummallisia lastenkirjoja ja opettamaan suomen kielen ääntämistä, sitten auttanut tekemään suomen kielen tehtäviä ja samassa alkanut itse kyseenalaistaa koko kielen. Ihan todella hankalaa tätä kieltä on kyllä kylmiltään opetella, siinä mielessä olen onnekas ollessani suomalainen! Olen myös oppinut, miten suomea opetetaan vieraana kielenä: esimerkiksi verbit ovat verbiryhmissä, ihan kuin ruotsin kielessä on substantiivit jaettu! Esim. blomma ja rosa ovat samassa sanaluokassa, koska ne taipuvat samalla tavalla. Niin myös suomen kielessä; verbit on jaettu taivutuksen ja päätteen mukaan viiteen ryhmään!
Olen myös jo päässyt kamppailemaan oman kärsimättömyyteni kanssa. Onneksi ei tarvitse opiskella kieltä tai paljon mitään muutakaan, jossa on loputtomasti toistoja. Ennen kaikkea pitäisi olla superonnellinen siitä, ettei tarvitse mennä uuteen maahan opiskelemaan täysin uutta kieltä! Saati sitten, että joutuisi vielä jättämään osan perheestä taakseen. Rankkoja asioita, vaikeita asioita. Ja niin silmiä avaavaa!
Monet uusista tuttavuuksistani ovat ihmetelleet, että asun jo yksin. Olen kuulemma nuoren näköinen - noh, sen olen tiennytkin, mutta näissä kulttuureissa ei muuteta kotoa 19-vuotiaana pois, niin kuin itse tein. Hämmennystä herätti myös se, ettei minulla ole sisaruksia. Sekin on varmasti kummallista, etenkin sellaisista kulttuureista tuleville, joissa perheessä voi olla hyvinkin monta lasta - näin suomalaisessa mittakaavassa. Voi, jos nyt voisin kirjoittaa kulttuurisen matkalaukkuni tehtävän uudelleen, siitä tulisi kyllä aika lailla erilainen!
Ja sitten muuhun elämään. Sitäkin on ollut. Kävin torstaina katsomassa ex temporena Napapiirin sankarit kakkosen, lähinnä siksi että suomen tunnilla kuunneltiin Leevien Onnelliset, joka oli siinä ykkösessä jonkinlaisena tunnarina. Ja voin kertoa, ekaa kertaa joku kakkososa oli parempi kuin ykkönen! Tykkäsin ihan huiman paljon! Olin todella epäluuloinen, kun tiesin juonen olevan jossakin määrin samanlainen kuin ensimmäisessä osassa. Kun näin leffajulisteen ekaa kertaa, luulin sen olevan joku vitsi. Ei ollut odotuksia, jotka olisivat voineet täyttyä, enkä oikeastaan olisi voinutkaan pettyä, kun menin lähinnä katsomaan kun eka oli sen verran hyvä. Tummanpuhuva huumori toimii aina, ja joissain kohdissa leffa oli niin överi, että se oli viihdyttävää. Eli jos olet tummasävyisen huumorin ja Kari Ketosen, kuten allekirjoittanut ystävä, suosittelen ehdottomasti, 5/5!
Ensi viikolla harjoittelujuttujen iloiseksi lisäksi on tiistaina opinnäytesuunnitelman esittely, joka stressaa luvattoman paljon. En todellakaan usko sen menevän läpi, mutta jos niin käy, yritän tammikuussa uudestaan. Jos se menee läpi, hyvä niin. Sitten alkaa kunnon taistelu kyseisen härpäkkeen kanssa. Kyllä sitä joskus ehkä tulee valmistuttuakin!
J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti