Lauantaina menetin ääneni. Se on ollut yllättävän rankkaa, koska eilenkin ois mielellään tehnyt vaikka mitä hauskaa, kuten vaikka laulanut koko päivän. En edes yrittänyt, koska ei siitä olis vaan mitään tullut eikä se kovin terveellistäkään ole äänelle.
Sunnuntaita edeltävänä yönä se kuume sitten vaelteli päälle 38:n - mitä mulle ei flunssan takia oo tapahtunu ikuisuuteen, mikä tässä yhteydessä tarkottaa jotain kymmentä vuotta ainakin. Ja kaikki tietää, millasia yöt on, kun on kuumetta ja ajatuksetkin on randomeja houreita.
Itse esimerkiksi mietin, että nykyään kaikki liittyy monikulttuurisuuteen eikä peitotkaan oo enää kiinteitä, vaan ihme neulehöttöä. Joka kerta herätessäni rutistin peittoa onnellisena siitä tiedosta, että se edelleen on kunnollinen (joo, kaikki tuntui todella järkeenkäyvältä siinä hetkessä...). Jollain tasolla saatan epäillä, että koulujutut stressaa alitajuisesti?
Kaikista kamalinta noissa kuumeöissä kuitenkin on se, että ei ole mitään tekemistä, tai no aina voi laittaa telkkarin pyörimään ja kattoa jotain, mutta ei ole seuraa! Just silloin kun tahtois kovasti viedä ajatukset muualle siitä olotilasta että joku sahaa sulta päätä irti, kukaan ei ole hereillä. Luonnollisestikaan; ehkä kovin moni ei valvo yöllä kolmelta ihan vaan sitä varten että jos joku sattuu olemaan kuumehoureissaan...
Eilinen menikin sitte sängynpohjalla potien. Kyllä, tänkin kaiken ois voinut luultavasti välttää olemalla menemättä lauantaina sinne jäähyväisiin, mutta toisaalta en tiedä olisko ne muutamat tunnit mihinkään vaikuttanut. Jos tää ääni oli lähteäkseen ja kuume noustakseen, se ois ehkä tapahtunut riippumatta siitä lauloinko kahta laulua vai en.
Eilen huomasin myös tässä random taudissani kummallisen oireen: kuuntelin koko eilisen päivän Frozenin biisejä, suomeks ja englanniks. Tunsin myös suurta, mutta äänen takia onneks vastustettavissa olevaa, halua laulaa mukana. Pidän kyseisestä elokuvasta, mutta en nyt sanottavasti oo niitä biisejä vapaaehtosesti kuunnellut. Sen vuoksi huvitti, kun eilen niitä piti koko päivä luukuttaa. Kai niillä oli jokin kuumetta alentava vaikutus, tai jotain.
Viime yönä näin unta, että fuksiryhmämme oli menossa kokonaisuudessaan, siis 58 henkeä, tutustumaan mun ekaan harjottelupaikkaan. Yleensä mun unet on epäloogisia, mutta tässä tajusin sentään epäillä onko järkeä laittaa melkein kuuttakymmentä Diakkilaista Kouvolaan opintokäynnille. Kun kysyin asiasta itsestään harkkapaikasta, oli vastaus vain etteivät he olleet itse koko jutusta kuulleetkaan. Olin myös kenkäostoksilla erään luokkakaverini kanssa, ja lopulta koululle tuli räppäämään eräs saamelaisräppäri. Nyt sentään unet olivat selkeästi unia, eivätkä sekoittuneet kuumehoureiseen todellisuuteen!
Nyt taistelen kovasti sitä vastaan, etten olisi sängyn vankina vielä huomennakin. Koulussa saattaa olla tylsää välillä, mutta sairastaminen, etenkin ilman ääntä ja näin ollen mahdollisuutta laulaa, on kyllä rutkasti tylsempää! Multa luvattiin eilen tulla hakemaan tää tauti pois, vaan eipä ole kyseistä henkilöä näkynyt. :c
Tänään kuitenkin iloitsen siitä, että ainakin tällä hetkellä mun tammikuusta asti toimimattomana ollut telkkari näyttäis ottavan jonkunlaista signaalia! Ja samalla sekunnilla kun ton kirjotin se alko taas pätkiä. Saa nähä, ehinkö kattoa tänään Roban, mikä edellyttäis vielä kolmea tuntia kunnon toimintaa tolta vekottimelta... Onneks on Katsomo!
J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti