Tänä syksynä olen kuitenkin tuntenut ainakin ajoittain itseni jollakin tavalla aktiiviseksi. Hassunhauskoista sattumista johtuen olen onnistunut järjestämään asiani niin, että olen mukana kahdessa kirjallisen raportin korvaavassa isommassa vastuutehtävässä. Toinen liittyy harjoittelupaikkaani, toinen taas kahden viikon päästä järjestettävään Muutos 2015-laivaseminaariin, jonne olen onnistunut innokkaan nokkani tunkemaan.
Tänään päädyin tuosta harjoittelustani johtuen vielä tilanteeseen, jossa opettajani pyysi minua valitsemaan yhteislauluja lauantaina järjestettävään Kauniaisten toimipisteen jäähyväisjuhlaan. Niin, no, se musiikki on aina ollut asia, jossa olen halunnut ja onneksi saanutkin loistaa. Ainoa asia, jossa olen oikeasti ollut aktiivinen oikeastaan läpi elämäni. Ja luontevaahan se oli nytkin. Kuulostan luultavasti ylimieliseltä idiootilta todetessani, että opintopisteet juoksivat tänään sillä, että istuin puoli tuntia opettajan työhuoneessa selailemassa laulukirjaa ja laulamassa. Siitä on Diak tehty. Ja siitä paikasta olen myös kiitollinen!
Jäähyväisjuhlaa odotan myös suurella mielenkiinnolla - vasta tänään oikeastaan valkeni, mikä merkitys vuodenvaihteisella Kalasataman kampukselle siirtymisellä oikeasti on Raamattuopistolle, Diakille, sekä kaikille meille, jotka tuota koulua olemme saaneet käydä - kuka enemmän ja kuka toisaalta vähemmän. Nuorin kurssimme ehtii olla Kauniaisissa vain puoli vuotta, mekin vain kaksi ja puoli, mutta monet ovat opiskelleet siellä kauemmin, silloin joskus. Ihan järjettömän hienoa päästä mukaan toteuttamaan tuollaista tapahtumaa, vieläpä esilaulajana. Olla osana jotain isoa ja hienoa. Jotakin suurta jatkumoa.
Ja tunnelmointi sikseen. Tosiasiahan on, että jännittää jonkin verran. Ei ehkä siksi, että sinne on tulossa jonkin verran ihmisiä. Enemmänkin siksi, että sinne on tulossa Suomen mittakaavassa oikeasti tunnettuja muusikoita. Joo joo, typeräähän se on tuntea alemmuuskomplekseja, mutta yksikin näistä sattuu olemaan elämässäni jonkinlainen, hmm, pioneeri?, jonka elämäntarina muistuttaa naurettavan paljon omaani. Tai no. Samat koulut, sama kotipaikkakunta, ja loppujen lopuksi sama työpaikkakin ennen pitkää. Joskus tämäkin avautuminen vielä huvittaa.
Tuohon lauantaihin liittyy nyt paljon asioita. Tänään muun muassa pukeutumisongelma, joka onneksi ratkesi heti ilmestyttyään: löysin Ginatricotista varsin täydellisen mekon tuohon tilaisuuteen. Leveät hihat ovat aina olleet heikko kohtani, ja tässä ne jotenkin toimivat erityisen hyvin! Kengätkin piti sitten tietty hommata, koska en ajatellut rähjäisissä Converseissa köpötellä kuitenkaan ihan koko syksyä. Lopullinen lauantain asukokonaisuus näyttää siis tältä:
En todellakaan aio tehdä tästä mitään muotiblogia, sillä en ole muodikkain ihminen maailmassa enkä omista hullun kivoja vaatekappaleita saati osaa yhdistellä mitään kovin järjevästi. Mekko oli kuitenkin sen verran ihana että pakkohan se oli näyttää!
Kaappeja tutkiskellessani huomasin myös, etten omista matkalaukkua, mikä vaikeuttaa tuota laivaseminaariin lähtöä. Kaikille teille jotka pohditte, eikö voisi vain ottaa laukkua ja reppua ja olla onnellinen, vastaan että kyllä voisi. Voisi ottaa ison käsilaukun sekä ison repun, johon saisi loistavasti pakattua koko risteilyn tavarat ja olla tyytyväinen. Mutta kun. Jossakin vaiheessa on pakko ostaa jonkinlainen matkalaukku, joten miksei sitä voisi ostaa tässä kuussa, kun kerran siihen on varaa. Tässä kuussa on muutenkin tullut tehtyä kohtalaisia hankintoja - yläkerrassa on selkeästi osattu ajoittaa taloudellisesti letkeä kuukausi siihen hetkeen elämässä, kun rahaa oikeasti palaa väkisinkin! Kiitos vaan siitä!
Nyt mua odottaa jo varmaan 10 minuuttia sitten kiehunut kaakaovesi, joten se on tack och adjö!
J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti