Nyt on seminaarit seminaroitu (?) ja pääsen tai oikeammin sanottuna jaksan kirjoittaa joitain tunnelmia tännekin.
Ensinnäkin, mulla oli omat pelkoni ja suuret toiveeni tähän seminaariin liittyen. Pelot oli täysin irrationaalisia, että mun luokkakaverini ei tuliskaan mukaan syystä tai toisesta. Noh, aamulla sain häneltä viestin että kuumetta on, joten tämä "typerä" pelkoni osoittautui aiheelliseksi kuitenkin. Pienimuotoisen häkeltymisen ja stressin jälkeen oli pakko ryhdistäytyä ja alkaa miettiä plan b:tä, eikä kauan aikaa ollutkaan kun pitikin jo lähteä ja tarttua siihen tilaisuuteen.
Terminaalissa etsiydyin opettajani luokse ja törmäsin myös Porvoo-ihmisiin ohimennen. Huomasin jo tässä vaiheessa, että opettajalla oli jonkin verran muita kontakteja joten oletin olevani jonkin verran yksin, ja toisaalta myös ensivaikutelman perusteella mukavalta vaikuttavan hyttikaverini kanssa, mikä ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto.
Alussa oli jonkinlainen aloitustapahtuma, sitten Raamattuluento, joka oikeasti oli ihan mielenkiintoinen. Samalla sitä mietti, miten paljon joku voi oikeasti puhua yhdestä jakeesta, kun itse sais hädin tuskin kaikista evankeliumeista puoli tuntia höpöttämisen aihetta! Ehkä tässä on iso kehittymisen paikka tulevaisuuden kannalta...
Tein ensimmäisen haastatteluni ja oli kyllä aika lailla hienoa, tuli sellainen olo että ehkä tästä selviää myös yksin, vaikkei se aamulla ensimmäisenä ajatuksena ollutkaan. Iltahartaus oli myös vaikuttava, erilainen kuin mihin oli tottunut.
Mulla oli tosiaan kaikenlaisia "tämä olis randomeinta ikinä" - skenaarioita ennen tota seminaaria, mut joskus totuus on tarua ihmeellisempää. Mulla oli ehkä huikein ilta sitten lapsuuden risteilyjen, mikä kuitenkin käsittää kaks opiskelijaristeilyä näin "aikuisiällä". En muista, koska olisin viimeks oikeasti kokenut niin paljon kuuluvani jonnekin, vaikka se tunne onkin jollain tasolla järjetön.
Aamulla lähdettiin sitten Tukholmaan, saksalaiseen kirkkoon ja monikieliseen messuun, joka oli mielenkiintoinen kokemus. Tekstiä ja lauluja oli useilla kielillä, ja Isä meidän jokainen sanoi omalla kielellään. Siihen joutui oikeasti keskittymään, koska suurin osa sitä ei lausunut suomeksi. Kirkko oli aika huikea, vaikka halvannäköisesti kullatut urut ei niin kauniit olleetkaan. Lasimaalaukset sitä vastoin oli aivan ihania!
Messun jälkeen oli kolme tuntia aikaa kierrellä Tukholmassa, mikä käytettiin hyttikaverini kanssa syömiseen ja kaupoilla kiertelyyn. Mitään en ostanut, mikä ei ehkä tässä elämäntilanteessa ollut huonoin mahdollinen ratkaisu. Tuli myös huomattua, miten lähellä Tukholman keskustaa Vikingin terminaali loppujen lopuksi on!
Illalla oli taas kanavatyöskentelyjä ja haastatteluja, ohjelmaa ja vielä lisää ruokaa ja yökerhoilua. Jonkinlainen työsukupolvien kohtaaminen tapahtui myös, kun tapasin harkkaohjaajani nuorisotyönohjaajan. Pienet on seurakuntapiirit, mitä muutakaan tässä vois sanoa.
Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan uskomaton. Taas opin sen, että ne suunnitelmat, joita ite luo, voi muuttua radikaalistikin ja siinä tilanteessa ei pitäis panikoida, vaan ajatella ennemmin niin että oma suunnitelma ei ehkä ollut se kaikista parhain, mitäpä jos antais jonkun toisen tehä sen suunnitelman. Miksei voi vaan luottaa siihen että kyllä kaikki järjestyy vaikka inhimillisestä näkökulmasta kaikki tuntuis olevan ihan lukossa.
Tämän tarinan opetus on se, että jokaisella on joku paikka ihan joka jutussa. Vaikka sitten pikkuisena opiskelijana pelottavien ammattilisten keskellä seminaarissa, johon ei ollenkaan tunne kuuluvansa. Aluksi. Ja toisaalta myös se, että joku pelastaa aina, jos tuntuu siltä ettei itse osaa tai halua olla yksin. Ja toisaalta ne kamalimmat hetket voikin tehdä tilaa jollekin, mikä menee villeimpienkin kuvitelmien ylitse. En osannut edes kuvitella tiettyjä asioita ennen risteilyä, jotka kuitenkin tapahtu.
Viivi lähetti mulle videon ennen seminaariin lähtöä, ja siinä tilanteessa ärsytti kohta "I'm ready to live my future now". Ei ihan kamalasti siltä tuntunut. Mut nyt tuntuu siltä, että olis vaan pitänyt olla valmis.
Saakohan tosta aivo-oksennuksesta kukaan mitään irti...
J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti