Suomessa ei oo ehkä kovin isossa osassa kiitospäivän perinne, mutta sen innottamana mä oon viime päivinä miettiny, mistä mä olen kiitollinen. Sen takia tekstin aihe on hyvin iloinen!
Oon kiitollinen ystävistä. Siitä, et on elämässä koko ajan joku, joka kuuntelee ja jaksaa vaikka itekin kyllästyis. Että on sellasia tyyppejä jotka ei lähe karkuun kummallisiakaan juttuja. Ja mulla on elämässä myös ihmisiä, joista voi tulla ystäviä. Ehkä. Ja tässä maailmassa jossain kolkassa on paljon tulevia ystäviä!
Oon myös järjettömän kiitollinen mun perheestä. Mulla on läheiset välit vanhempien kanssa ja me tullaan hyvin toimeen. Mulla on myös sukulaisia, joiden kanssa on kiva olla. Ei oo täydellistä perhettä tai sukua, mut ei mun omat huonoimmasta päästä ole.
Mä olen löytäny itelleni täydellisimmän alan. Sellasen joka sopii mulle ja josta haluan oppia niin paljon lisää. Oon ehkä nuori, vähän naiivi ja intoa täynnä vailla varsinaista kokemusta, mutta ootan työelämään pääsemistä. Tässä vaiheessa opintoja jo tiedän mihin ainaki mihin päin oon menossa. En ehkä tarkkaa päämäärää, mutta ainakin suunnan.
Oon kiitollinen, että viime syksyn ja talven vaikeuksien ja voimakkaan kuulumattomuuden tunteen jälkeen löysin paikan jossa sain olla uusi ja vähän alottaa puhtaalta pöydältä. Ymmärsin, et oon enemmän ku ehkä ajattelin ja toisaalta että on paikka jossa mut otetaan vastaan ihmisenä. Ei soittimena tai pelkkinä tekoina, vaan minuna.
Koulussa etsin vahvasti omaa paikkaani ja harjottelua arastelin hyvin paljon, mutta jokin loksahti paikalleen. Voimakkaasta ylhäältä tulleesta kutsusta oon kiitollinen. En ehkä olis ollut kaikkeen vielä valmis, jos olisin etukäteen tiennyt, mutta kokemus opettaa. Vikana päivänä ohjaava opettajani totesi mun olleen oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja mua alko melkein itkettää. Olin ollut melko rikki ja eksynyt, ja löytyi paikka jonne sain hetkeksi jäädä ja kuulua. Ja tavata uusia ihmisiä, myös. Peilata itteäni myös heidän suhtautumisensa kautta.
Ja oon kiitollinen tietenkin siitä mitä osaan. Siitä, mikä olen ja miksi voin tulla. Siitä, että oon saanut uskon lahjan. Vaikka tätä ajatusta 15-vuotias Jassu ehkä kavahtais, siitä oon eniten kiitollinen. Tiedän, mistä kaikki lahjat tulee ja tiedän että oon menossa oikeeseen suuntaan kun vaan seuraan kutsuja.
J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti