Taas yritys alottaa aktiivinen kirjoittaminen jäi, yllättäen. Enemmän tai vähemmän yllättäen, jos ihan rehellisiä ollaan. Nyt on kuitenkin uusi syksy, alkoi uusi vuosi, kuten eräs luokkalaiseni asian tänään ilmaisi, ja uudet kujeet.
Diakissa alkoi maanantaina kolmas lukuvuosi. Ja, no, on se kyllä näkynytkin kahden viime päivän teemoissa ihan mukavanlaisesti. Opinnäytettä pitäis alkaa pikku hiljaa rakentelemaan kasaan. Oon oikeasti aika innoissani asiasta, koska oikeastaan prosessin alkua on odottanut idean kanssa jo jonkin aikaa. Se ideapaperi pitäisi väsätä vielä tänä iltana, mikä nyt ei ehkä ole se kaikista pahin asia tässä prosessissa kuitenkaan.
Kolmas vuosi opintoja tuo toki paljon vastuuta, mutta itselläni on erityinen syy iloita tästä syksystä. Pääsen nimittäin tutoroimaan maanantaina aloittavia fukseja! Sitä odotan äärimmäisen suurella innolla ja mielenkiinnolla. Muistaen oman jännityksen on aika lailla ihanaa tietää, että pääsee itse olemaan tukena niille, joita nyt koulun alku luultavasti edes vähän jännittää.
Myös syksyllä alkava harjoittelu innostaa. 10 viikkoa äärimmäisen mielenkiintoisessa ympäristössä kuulostaa huikealta ja odottamisen arvoiselta! Jo ennen kuin Diakiin olin hakenut, pelkäsin että on pakko lähteä johonkin ulkomaille vaihtoon kolmantena vuonna. Niin ei onneksi ollut, eikä kyllä ole hetkeäkään kaduttanut etten lähe vaihtoon, vaan jään Suomeen. Ei sillä, että näkisin vaihtojutuissa mitään pahaa. Itselläni ei vaan ole koskaan ollut minkäänlaista innostusta tuollaiseen.
Kesästäkin kaiketi voisi jotain kertoa, kun edellinen ja ensimmäinen postaus kuitenkin on toukokuulta. Kesä oli työn-ja opiskeluntäyteinen, eikä aikaa lomailulle juurikaan ollut muutamia hajapäiviä lukuun ottamatta. Kaksi riparia, yhteensä viikon verran varhaisnuorten leirejä sekä 10 opintopistettä on kesän lopullinen saldo näin yksinkertaisesti sanottuna.
Mitä kesä sitten oikeasti sisälsi, on ihan eri asia. Ammatillista kasvua ja kykyä heittäytyä yllättäviin ja hankaliinkin, kenties liiankin suurilta tuntuviin tilanteisiin. Sitä oli jonkin verran. Toisaalta myös oman jaksamisen äärirajoilla käymistä, niin kesän alussa, kun koko homma tuntui vyöryvän Himalajan korkuisena edessä, kuin myöhemminkin. Kaikesta kuitenkin selvisi, eikä kunnia vähiten kuulu upeille työkavereille, joihin sai tutustua (paremmin) kesän aikana! Päivääkään en vaihtaisi pois, enkä varsinkaan ketään työkavereistani.
Kyllähän sitä lomaillakin ehti, etenkin opintojen ja töiden jälkeen. Ijahis Idja-saamelaismusiikin festarit Inarissa jäivät mieleen elämyksenä monestakin syystä. En ollut ollut lentokoneessa yli 13 vuoteen, joten luonnollisesti se jännitti. Jyväskylä oli ennen viime viikkoa pohjoisin paikka, missä olin ollut. Toisaalta sain myös tutustua saamelaisten kulttuuriin ja musiikkiin, erityisen hieno oli joikusta (joiusta?) kertova seminaari, joka laittoi itseäni ajattelemaan moniakin asioita kyseiseen musiikkityyliin liittyen. Elämyksellinen reissu, plus tietenkin ne 14 tuntia tien päällä. Ja seuraavana aamuna kouluun... :)
Tänään iloitsen jo pimenevistä illoista, vaniljantuoksuisista kynttilöistä (joita yöpöydälläni on viisi kappaletta..) sekä teekupposista ja hetkistä ystävien kanssa. Siitä, että mustikkamaitoon voisi hakea marjat muutaman sadan metrin päästä, jos haluaisi (ja huomenna varmaan haluaakin!) Ja ennen kaikkea siitä, mitä ystävyys on oikeasti tänä vuonna saanut merkitä itselleni. Pikaiset kaverustumiset jonkun kanssa niin, että vuorokauden jälkeen olisi voinut tuntea jo vuosia, ja toisaalta ne ystävyydet jotka saavat vain syventyä mitä enemmän aikaa viettää "yhdessä yksin".
Huhhuh. Selkeästi asiaa on, joten josko tästä vihdoin saisi jollakin tavalla säännöllisen harrastuksen! Olisi aika lailla mahtavaa. Joskus ehkä saisi kuvapostauksiakin tehtyä.. Ehkä.
J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti